Ärräpäät silmissä katson lastani joka kiukkuaa eteisessä ilman takkia, hanskoja ja pipoa. Mustat ajatukset mielessä yritän hengitellä rauhallisesti kun teini paiskoo oviaan ja haukkuu minua.
IIk, olenko surkea vanhempi? Tuhoanko lapseni kehityksen?
Vanhemman rakkauteen mahtuu myös kiukkua. Ihmissuhteet eivät ole mustavalkoisia ja alusta saakka vanhemmuuteen kuuluu monia ristiriitaisia tunteita. Jo raskausajoilta moni saattaa kokea syyllisyyttä, koska pohtii hetkittäin oliko tässä mitään järkeä hankkia lapsi tai kokee surua luopumistaan aikuisten asioista kuten matkoista, työtilaisuuksista ja aikuisen ajasta.
Vauva-aika antaa toki yllättävän paljon suojaa ja voimia sietää pienen ihmisen avuttomuutta – myös silloin kun itseä väsyttää.
Mutta pienellekin voi ärsyyntyä, kokea hetkittäin kiusaavana. Useimmille vanhemmista nämä romahdukset ovat hetkiä, joiden yli pääsee nopeasti. Nappaa itsensä kiinni, eihän pieni lapsi ketään tahallaan osaa kiusata. Tai yritä tehdä epävarmaksi. Oma avuttomuushan se on se kokemus, joka kiukkua, ärtymystä, hätää ja rumia ajatuksia lapsesta. Seuraaaksi kimppuun iskeekin syyllisyys – miten saatoin noin ajatella, miksi tiuskin lapselle.
Vanhemman normaali syyllisyys on tärkeä tunne. Se auttaa pohtimaan omaa toimintaa ja tekemään korjausliikkeitä. Anteeksipyytäminen lapselta on tärkeää silloin, kun oma pinna on mennyt tarpeettoman herkästi. Hyvittelyä sen sijaan ei tarvita. Vanhemman ärtymykset ovat myös yhtä lailla inhimillisiä, eikä niistä tarvitse vanhemman itseään kohtuuttomasti rankaista. Liika hyvittely voi puolestaan olla lapselle hämmentävää – ei hän ole niin kohtuuttomksi vanhempaa kokenut.
Ajatukset eivät siirry suoraan lapseen. Tiuskiminen, mököttäminen, kohtuuttomat rangaistukset, liiallinen huomiotta jättäminen, emotionaalinen kylmyys sen sijaan vaikuttavat lapseen. Ollaan ymmärtäväisiä omille pahoillekin hetkittäisille ajatuksille – mutta tehdään myös ajoissa korjausliikkeet silloin kun ne ovat liiaksi vuotaneet lapseen.
- Hyväksy hankalat ja ristiriitaiset ajatuksesi lapsesta, itsestäsi vanhempana, suhteestanne. Se on osa normaalia vanhemmuutta.
- Opettele arvostamaan yrityksiäsi säädellä hankalia olojasi, hengittele, kävele, katsele ulos ikkunasta, ja kerro itsellesi että olet hyvä vanhempi.
- Katso lastasi vähän etäämpää – pohdi mitä kaikkea lapsi juuri nyt kantaa mielessän, miksi on niin hankalaa. Onko lapsi hädissään, surullinen, pelokas?
- Kerro lapsellle että yrität auttaa, pyydä anteeksi jos tilanne on mennyt kiukuttelun puolelle sinun taholtasi. Kerro lapselle, että toivot yhteyttä välillenne.
Juttele hankalista oloistasi kumppanin, läheistesi kanssa.
| ← Palaa edelliseen osaan | Jatka seuraavaan osaan → |
Artikkeli on I osa Tunnekeskeinen vanhemmuus -sarjaa. Muut osat voit lukea alla olevista linkeistä:
Osa I – Mitä on tunnekeskeinen vanhemmuus?
Osa II – Vanhemmuus muuttaa vanhemman aivoja tunnekeskeiseksi jo raskausaikana
Osa III – Raskausaika luo kiintymyksen omaan vauvaan – mieliala voi kuitenkin laskea
Osa IV – Mikä ihmeen vanhemman mentalisaatio
Osa V – Kiukun tunteet omaa lasta kohtaan
Osa VI – Miten päästä tunnekeskeisellä vanhemmuudella eroon pikkutyranneista
Osa VII – Vanhempien riitely vaikuttaa lapseen – onko lapsi viestinviejä vai tunnesäiliö