Eri kehitysvaiheissa lapset kokevat ja ilmaisevat kielteisiä tunteita. Yksi vanhemmuuden keskeinen tehtävä on auttaa lapsiaan kehittymään kielteisten tunteidensa säätelyssä, sietämään rajoituksia ja pettymyksiä ja opettelemaan miten toimitaan yhteistyössä. Olemaan pomottelematta!
Tunteilla on ratkaiseva merkitys lapsen kehityksessä. On väliä, millä äänensävyllä ja ilmeillä lasta ohjataan, erityisesti rajoitustilanteissa. Lapset reagoivat paljon vahvemmin tunneviesteihin kuin sanallisiin ohjeiisiin. Tunneviestit ovat nopeasti välittyvää informaatiota, jota ei pysähdytä tutkimaan ja pohtimaan. Aistimme toisen ilmeistä, kehon kielestä, katseesta nopeasti onko hän emotionaalisesti saatavilla vai vihainen, poispäinkääntynyt ja välinpitämätön. Tunneskeiseen vanhemmuuteen kuuluu avoimuus toisen tunnekokemuksille: aikuinen pystyy itse aistimaan missä tilassa lapsi on ja sovittamaan oman ilmaisunsa tähän sopivaksi. On siis aivan turha yrittää kylmän viileästi järjellä perustella lapselle esimerkiksi kotiintuloaikaa, jos lapsi on kiihtynyt, rauhaton ja voimakkaista tunnetiloissa.
Tunnekeskeiseen vanhemmuuteen kuuluu aikuisen kyky viestiä lapselle positiivisia tunteita. Lapsi reagoi vahvasti häneen lämpimästi suhtautuvaan aikuiseen, ja tällöin myös uusien asioiden oppimiskyky paranee. Lapsi kokee olevansa turvassa ja oppii myös stressitilanteissa kääntymään sensitiiviseksi kokemansa aikuisen pariin. Kun lapsella on kiukkuinen olo, hän tarvitsee kokemuksen että aikuinen virittyy myös tunnetasolla häneen. Ei suuttumalla samaan tahtiin, mutta ilmaisemalla vahvasti että ymmärtää lapsen kokemaa. Kehollinen peilaaminen on tärkeää. Aikuinen voi puristaa omat kädet nyrkkiin, kysyä lapselta että näinkö hankalalta tuntuu, tekee mieli huutaa, purra. Samanikaisesti aikuinen kuitenkin pysymällä itse rauhallisena auttaa lasta ulos hankalista oloista.
Aikuisen kyky säädellä riittävsti omia kielteisiä tunteitaan onkin tärkeää näissä tilanteissa. Lapsi kokee kiukuttelevan, mököttävän ja poissaolevan aikuisen helposti vihamieliseksi ja alkaa vetäytyä kontaktista tai se lisää lapsen kiukkuamista. Kun lapsi ei luota tunnetasolla aikuiseen, myös halu toimia yhteistyössä vähenee. Lapsi saattaa vetäytyä omiin oloihinsa, tulla surulliseksi.
Aikuisen kyky ohjata lasta iän ja kehityksen mukaisesti järkevästi on myös tärkeää. Lapsi tarvitsee ohjeita, opastusta sekä rajoja oppiakseen miten maailmassa toimitaan. Liian vähän ohjausta saava lapsi tulee helposti pomottelevaksi pikku tyranniksi, joka koittaa epätoivoisesti saada aikuisia omaan kontrolliin. Tämä on erittäin stressaavaa ja kuluttaa lapsen voimat pian loppuun. Vanhemman kyky antaa lapsen aloitteille tilaa, kannustaa ja tukea lasta itsenäiseen toimintaan tukee lasta omaan tunnesäätelyyn. Tunkeilematon vanhempi ei keskeytä, osaa lukea tilanteita siten, että tietää milloin kannattaa ja pitää ohjata lasta eteenpäin. Lapsi oppii puolestaan, että hänen aloitteillaan on väliä. Lapsi hakee apua sitä tarvitessaan ja luottaa vanhemman ohjaukseen – eikä pyri pomottamaan. Ei siis liian vähän, eikä liikaa ohjausta.
Järkiperäiset säännöt ja ohjeet ovat lapsen kasvatuksessa toisella sijalla. Kun tunnekeskeinen suhde toimii– lapsi kykenee toimimaan yhteistyössä. Palkkioilla ja rangaistuksilla on sen sijaan turha yrittää ratkaista kasvatuksen pulmia, jos tunnesuhde ei toimi. Vanhemman kyky huoltaa tunnesuhdettaan, rakentaa aktiivisesti emotionaalisesti saatavillaolevaa suhdetta siis kannattaa!
Kiukkutilanteissa
- Rauhoitu itse
- Mene lapsen tasolle, katso lempeästi, rauhoittavasti. Älä koskaan vaadi lasta katsekontaktiin.
- Peilaa kehollasi kiukkuavan lapsen intensiteettiä, näinkö hankalalta tuntuu.
- Puhu rauhoittavalla mutta riittävän vahvalla äänensävyllä
- Tartu lapsen pieniinkin aloitteisiin tulla yhteistyöhön ja kontaktiin
- Selvitä tilanteen pelisäännöt ja mahdolliset seuraamukset vasta rauhoittumisen jälkeen
- Ennakoi ja ohjaa lasta riittävästi. Pieni lapsi ei voi vielä itse tietää ja päättää monista asioista.
- Älä kuitenkaan keskeytä lasta ja huomaa lapsen, pienenkin aloitteet. Kanna sinä kuitenkin vastuu tilanteiden etenemisestä aikuisen tavalla.
| ← Palaa edelliseen osaan | Jatka seuraavaan osaan → |
Artikkeli on I osa Tunnekeskeinen vanhemmuus -sarjaa. Muut osat voit lukea alla olevista linkeistä:
Osa I – Mitä on tunnekeskeinen vanhemmuus?
Osa II – Vanhemmuus muuttaa vanhemman aivoja tunnekeskeiseksi jo raskausaikana
Osa III – Raskausaika luo kiintymyksen omaan vauvaan – mieliala voi kuitenkin laskea
Osa IV – Mikä ihmeen vanhemman mentalisaatio
Osa V – Kiukun tunteet omaa lasta kohtaan
Osa VI – Miten päästä tunnekeskeisellä vanhemmuudella eroon pikkutyranneista
Osa VII – Vanhempien riitely vaikuttaa lapseen – onko lapsi viestinviejä vai tunnesäiliö