Mitä on reflektoiva vanhemmuus? Mitä on turvallinen vuorovaikutus? Materiaalia vanhemmalle

MITÄ ON REFLEKTOIVA VANHEMMUUS? 

Lapsen käyttäytymisen takana on aina erilaisia ajatuksia, aikomuksia ja tunteita.

Niitä ei näe suoraan.

Käyttäytyminen ei aina ole suoraan yhteydessä sisällä oleviin kokemuksiin!

Lapsi voi esimerkiksi käyttäytyä vihaisesti (huutaa, kiukutella) mutta ei olekaan vihainen vaan surullinen, kaipaa vanhemman syliin, peloissaan jne.

 

Tiedätkö sinä, mitä lapsesi käyttäytymisen takana on?

 

Useimmat meistä vanhemmista kokevat sen vaikeaksi. Niin se onkin. Emme näe suoraan lapsen ‘mieleen’. Lasta on joskus tosi vaikea tulkita oikein.

Miksi sen yrittäminen olisi kuitenkin tärkeää?

Jos emme yritä, teemme usein väärintulkintoja. Sanomme lapselle tiukasti: “Lakkaa olemasta vihainen” ja annamme esimerkiksi rangaistuksia.

Mitä jos se ei menekään oikein? Lapsi kyllä käyttäytyy ikään kuin vihaisesti, mutta onkin oikeasti ihan vaan surullinen. Olemalla tiukka, vanhempi ei ‘hoida’ surua. Lapsi kokee yksinäisyyttä – ja aina vaan jatkaa kiukuttalua.

Niin me ihmiset toimimme, silloin kun joku ei ymmärrä sisällä olevia oikeita tunteitamme.

Lapsi vasta harjoittelee sen ‘oikean’ tunteen sanomista. On itse asiassa ihan tärkein vanhempien tehtävä olla lapsen apuna ja tulkkina tässä.

Yrittää uteliaasti pohtia ja arvailla, miltähän lapsesta ihan oikeasti tuntuu. Tätä kutsutaan reflektoivaksi vanhemmuudeksi. Se on tärkein hyvän vuorovaikutuksen ja turvallisen kiintymyssuhteen osa.

Reflektoivaa vanhemmuutta opettelee jokainen.

 Miksi se on niin vaikeaa..?

Miksi lasta on vaikea ymmärtää? Miksi lapsi ei itse muka kerro miltä tuntuu? Minua ei huvittaisi alkaa pohtimaan, minuakin väsyttää..

Vanhemmuus on stressaavaa. Jokapäiväinen stressi uuvuttaa – ja laskee kaikilla kykyä reflektoivaan vanhemmuuteen.

Kun olemme stressantuneita:

Tulkitsemme usein lapsen käytöksen olevan tahallista kiusaamista, jopa ilkeää

Suutumme itse, menetämme malttimme ja huudamme lapselle

Menetämme kykymme odottaa, pohtia ja miettiä, mitä lapsi oikeastaan nyt yrittää meille kertoa

Se johtaa rankaisevaan vanhemmuuteen – ja usein huonoon vuorovaikukseen.

Joskus kukaan ei ole meidän lapsuudessamme kunnolla pysähtynyt ymmärtämään meitä. Tällöin ajatus, että se olisi tärkeää voi tuntua myös oman lapsen kohdalla vaikealta ja uudelta.

On tärkeää muistaa, että jokainen vanhempi voi opetella reflektoivaa vanhemmuutta. Ja sen myötä mahdollista parempi suhde omaan lapseen!

Lapsi..

Ei osaa vielä kertoa paljon omista tunteistaan. 2-3 vuoden ikäinen oppii sanoittamaan tunteen. Mutta ei vielä osaa hillitä vaikeita oloja. Lapsi tarvitsee paljon vanhemman apua tunteidensa ymmärtämiseen – ja sen myötä niiden parempaan säätelyyn!

 Reflektoiva vanhempi..

 

Ei suutu liian herkästi. Osaa rauhoittaa ensin itsensä. Pysähtyy ja katsoo lasta. Pohtii uteliaasti, noin se nyt käyttäytyy, mitähän tuon takana on? Minkälaisia tunteita? Millainen päivä lapsellani on ollut? Onko jotain ikävää sattunut? Onko lapsellani ollut minua ikävä?

 

Pohtimalla lapsen hankalankin käytöksen takana olevia tunteita ääneen, ilman kyselyä lapselta, vanhempi itse asiassa rauhoittaa lasta. Ja opettaa samalla lapselleen tunnesäätelyä!

Joskus vanhemmat kaipaavat tässä apua. Videotyöskentelystä tai koko perheen kanssa työskentelystä terapeutin kanssa voi olla tällöin suurta apua.