Blogi

Vanhempien riitely vaikuttaa lapseen – onko lapsi viestinviejä vai tunnesäiliö? (7/8)

“Emme koskaan riitele lasten ollessa paikalla”. “Onko sillä väliä jos aikuiset riitelevät, jos kerran riita ei koske lasta?”

 

Jo pieni vauva seuraa tarkkaan vanhempien välistä kommunikaatiota. Kuin tennisottelua, ensin katse toiseen ja sitten toiseen. Vauvat myös mallintavat omilla ilmeillään vanhempien toisilleen suuntaamia tunteita. Jos vanhempien ääni kohoaa, vauva voi alkaa vetäytymään tai parahtaa itkuun. Kolmiosuhteilla on ratkaiseva merkitys lapsen oman tunteiden säätelyn kehittymiselle.

Lapset ovat tarkkoja tunnemittareita vanhempien väliselle suhteelle. Vanhempien mykkäkoulu, puhumattomuus on lapselle vihamielisessä, jopa pelottavassa ilmapiirissä kasvamista vaikka avointa riitelyä ei olisikaan. Lapset saattavat alkaa oireilla ryhtymällä itse kiukuttelemaan ja yrittävät siten purkaa kodin jännitteistä ilmapiiriä. Lapset voivat myös alkaa viestinviejiksi, puolustajiksi ja yrittää korjata vanhempien välisiä suhdehaavoja. Myös silloin kun suoraan riitely ei ole mahdollista, lapsille olisi tärkeää sanoittaa että aikuisten hankala olo ei liity lapseen, eikä ole lapsen ratkaistavissa. Lapselle voi kertoa, että joskus hankalista oloista irti pääsemiseen menee aikuisillakin aikaa.

Avoin riitely voi olla parempi ratkaisu – kunhan sen volyymi pysyy lapsen ikään ja persoonaan nähden turvallisena. Jos aikuisten tapa riidellä on voimakas ja aikuiset menettävät malttinsa voi lapsi alkaa toimia tunnesäiliönä, pyrkiä rauhoittamaan vihaisia aikuisia. Tämä ei kuulu lapsen tehtäviin. Usein valitettavasti myös sovinnot tapahtuvat lasten ulottumattomissa – vaikka riitelyn lapset olisivat kuulleet. Erityisen tärkeää lapselle olisikin saada kuulla ja nähdä kuinka vanhemman sopivat riidan. Pyytävät anteeksi, kuuntelevat toistensa näkökulmia ja sopivat.

Hyvän riitelyn taidot opitaan lapsuudessa. Ihmissuhteet vaativat työtä, ja niissä syntyy hankalia oloja ja jännitteitä, ihan kaikille. Hyvä riitely voi auttaa tuulettamaan tunteita, saamaan omia näkökulmia esille. Riitely on muutakin kuin aktiivista huutamista tai murjottamista. Se on koko prosessi: alkaen negatiivisista tunteista, niiden esille tulosta pohtimiseen, omien näkökulmien esittelyyn. Jatkuen rauhoittumiseen ja orastavaan kykyyn alkaa huomioida toisen vanhemman kokemusta mikä tarvitaan sovinnon tekemiseen. Lapselle tilanteen sanoittaminen vähintään jälkikäteen ja aktiivisimilta tunnemyrskyiltä suojaaminen riittää. Ei pulloteta tunteita, vaan opetelleaan yhdessä turvallisesti sietämään ja käsittelemään niitä. 

  • Kantakaa yhdessä vastuu miten toimitte riitatilanteissa, sopikaa kumppanisi kanssa pelisäännöt lasten näkökulma huomioiden.
  • Jutelkaa yhdessä lapsen kanssa riitelystä, miksi sitä on, miten aikuiset yrittävät pärjätä hankalien olojen kanssa ja tekevät sovinnon.

Kysykää lapseltanne, onko hän ollut teistä huolissaan.

← Palaa edelliseen osaan Jatka seuraavaan osaan →

Artikkeli on I osa Tunnekeskeinen vanhemmuus -sarjaa. Muut osat voit lukea alla olevista linkeistä:

Osa I – Mitä on tunnekeskeinen vanhemmuus?

Osa II – Vanhemmuus muuttaa vanhemman aivoja tunnekeskeiseksi jo raskausaikana

Osa III – Raskausaika luo kiintymyksen omaan vauvaan – mieliala voi kuitenkin laskea

Osa IV – Mikä ihmeen vanhemman mentalisaatio

Osa V – Kiukun tunteet omaa lasta kohtaan

Osa VI – Miten päästä tunnekeskeisellä vanhemmuudella eroon pikkutyranneista

Osa VII – Vanhempien riitely vaikuttaa lapseen – onko lapsi viestinviejä vai tunnesäiliö

Osa VIII – Kamalat pikkuveljet, tyrannisoivat isot siskot – vaikkuttavatko sisarussuhteet lapsen kehitykseen?

Blogit, Tunnekeskeinen vanhemmuus